|
Tässä muutamia esimerkkejä tuotteista ja mahdollisuuksista. Kaikki ovat muokattavissa yksinään tahi keskenään, tärkein tekijä on Teidän toiveenne ja tavoitteenne. Hinta määräytyy aina ryhmän koon mukaan Yllätyksellinen
seikkailu luonnossa
Tapahtuma
koostuu erilaisista, pääasiassa erikokoisina ryhminä suoritettavista tehtävistä,
joiden sisältö ja haastetaso vaihtelevat. Luvassa on haasteellisiakin tehtäviä,
mutta myös puhtaasti viihteellisiä toimintoja. Isompikin
ryhmä toimii jatkuvasti tiiviissä yhteydessä ja yhteistyössä, eikä
jakaannu useampaan toimintapisteeseen. Kokonaisuuden on tarkoitus olla rento
ja hauska, unohtamatta välillä pientä leikkimielistä kilpailuakaan. Tavoitteena
on saada positiivisia onnistumisen kokemuksia jokaiselle yksilönä sekä koko
ryhmälle, sekä saada kokemukset vaikuttamaan pidempikestoisesti, eli siirtymään
jokaisen henkilökohtaiseen elämään ja työyhteisöön.
Tapahtuma
koostuu Yllätyksellisen Seikkailun tavoin erilaisista ryhmänä
suoritettavista tehtävistä. Sisältö on samalla leikkimielinen ja hauska,
mutta samalla se on suunniteltu auttamaan ryhmää toimimaan tehokkaammin
yhdessä sekä tarvittaessa tutustuttamaan ryhmän jäseniä toisiinsa. Tämä
ohjelma on omiaan vaikkapa silloin, kun työyhteisössä on uusia jäseniä,
työyhteisön jäsenet tapaavat toisiaan harvoin esim. työvuorojen takia, eri
toimipaikkojen jäseniä tutustutetaan toisiinsa, halutaan saada omasta yhteisöstä
toimivampi ja tiiviimpi, tahi halutaan vaan pitää yhdessä
tavoitteellisemmin hauskaa luonnossa. Hieman
räätälöitynä tämä ohjelma on sisällöltään omiaan tuomaan esiin ryhmän,
monesti tiedostamattomia mahdollisia solmukohtia sekä avaamaan niitä.
Tämä
tuote on luotu vastaamaan kysyntään, kun halutaan rauhoittua arjen
aktiivisesta melskeestä, mutta samalla halutaan myös tehdä ja saavuttaa
jotakin. Sopii hyvin esim. oheisohjelmaksi tyky- / tyhy-päivän viettoon, tai kokouksen päätteeksi kun halutaan vapauttaa ajatukset työstä ja päivän arkiasioista. Tämä
tuote ei ole ihan niin arkinen miltä se ensikuulemalta kuulostaa, mutta tämän
avulla saattaa löytyä aivan uusia puolia jo tutustakin ryhmästä tai työyhteisöstä.
Tässä laitetaan koko ryhmä peliin ja jokainen pääsee käyttämään niitä
vahvuuksia mitä juuri hänellä on, tai sitten saattaa löytää jopa itsestään
joitakin ihan uusia puolia.. Sopii
toteutettavaksi sisällä tai ulkona. Hieman muokattuna erinomainen ja erittäin
hauska oheisohjelma vaikka pikkujouluihin tai johonkin muuten
vapaampimuotoiseen tilaisuuteen. Perusohjelma: Ohjelmallinen
sisältö, kestoltaan n. 1,5-2h. Perusohjelma + teoria: Ohjelmallista
sisältöä ennen teoriapainotteinen osuus, sisältäen lähestymisen
työhyvinvointiin, positiivisuuden merkitykseen, kunnioittavaan kohtaamiseen,
itsen fyysiseen huolenpitoon, yms. aiheeseen liittyvään. Koko päivän paketti: Sisältää edelläolevan sisällön lisäksi tarvittaessa kahvit + pikkusyötävät nuotiolla / sisätiloissa, lounaan / päivällisen ja saunan. On myös mahdollista saada mukaan ulkopuolisia luennoitsijoita. Aina
yhtä toimivia ryhmälle kuin ryhmälle. Vaikka näitä olisi tehnyt
aiemminkin, ovat matalaköysitoiminnat vaikuttavuudeltaan aina uusia. Soveltuu hyvin kaikenikäisille, mutta varsinkin lasten ja nuorten keskuudessa on suosio ja elämyksellisyys ollut aina taattu. Moni
siitä on kuullut, monella on jonkinlainen mielikuva, mutta liian
usein käsitykset ovat turhan korkealentoisia ja utopistisia. Tämä
paketti on laadittu avaamaan hieman tuota käsitettä teoriassa sekä
käytännössä ja näyttämään ettei kyseessä ole kuitenkaan mikään
uusi salatieteellinen asia. Soveltuu erinomaisesti mille tahansa ryhmälle, mutta erityisen hyvin mm. opettajille, lastenkasvatuksen ammattilaisille, nuorison kanssa työtä tekeville yms. Tämä tuote on luotu vastaamaan ehkä vähän tiedostamattomaankin kysyntään. Matkan varrella on ollut huomiotaherättävää kuinka vaikea aikuisten on leikkiä, eli päästää irti totutuista estoistaan ja heittäytyä toimintaan. Tässä tapahtumassa annamme tilaa leikille ja kisailulle ja jälkikäteen saattaa huomata että siinä omassa arjessakin osaa olla hieman vapaampi, asioihin voi suhtautua myös huumorilla.
|
|
|
|
| Kokkomäentie 50, 36600 PÄLKÄNE GSM 0400 734 174 e-mail: hessu(at)eranelo.fi |
|